LEKSA 2018

Pääsiäisenä 2018 on Järvenpään Haukkojen ikäluokan 2006 vuoro jatkaa huikeaa perinnettä. 

Koko joukkue taustavoimineen riemuitsee siitä, että Leo "Leksa" Komarov vastasi myöntävästi pyyntöön toimia 42. Leksa-turnauksen suojelijana.

- Olen innoissani mukana tukemassa juniorien hienoa harrastusta ja maineikasta turnaustapahtumaa. Toivotan kaikki tervetulleiksi Järvenpäähän nauttimaan joka hetkestä, Komarov viestittää.

Huolehdimme XLII Leksa-turnauksessa innosta puhkuen osallistujien ja katsojien hyvinvoinnista sekä tapahtuman urheilullisesta kiinnostavuudesta. Onnistunut turnaus sekä kaukalossa että sen ulkopuolella on meille jokaiselle ehdottomasti kunnia-asia.

Leksa-turnauksiin on sen pitkässä ja arvokkaassa historiassa osallistunut tuhansia E-junioreita paitsi Suomesta myös ulkomailta. Kiinnostavia otteluja on seurannut valtaisa joukko jääkiekon ystäviä.

Järvenpäässä on nähty pikkujunioreita, jotka ovat tehneet jääkiekkoilijoina monta kunnioitettavaa uraa - kruununa maailmanmestaruus!

Leksa-turnauksen ansiosta Jääurheiluseura Haukat ja Järvenpää ovat tulleet mainiosti tunnetuksi Suomessa ja ulkomailla – onhan Leksa maamme pitkäikäisin junioriturnaus.

SuperPark ja Haukat 06 yhteistyöhön Leksa-turnauksessa 2018!

Haukat 06 on erittäin ylpeä siitä, että se saa yhteistyökumppanikseen arvostetun SuperParkin.

”SuperPark on upea brändi, jonka kaikki ihmiset tuntevat koko Suomessa – ja yhä kiihtyvällä tahdilla myös maailmalla”, hehkuttaa Leksa 2018-toimikunnan jäsen Pasi Nikula.  

”Olemme todella ylpeitä ja otettuja siitä, että SuperPark haluaa tukea toimintaamme. SuperPark voi olla täysin varma siitä, että olemme heidän luottamuksensa arvoisia. Odotamme innokkaina myös laajaa ja pitkäaikaista yhteistyötä SuperParkin kanssa.”

 

Haukat 2006 kiittää yhteistyöstä:

 

                                                                                                                                       

Mainostoimisto ideaomena - kotisivut, verkkokaupat, video https://www.fazer.fi/ 

 

 

 

Junioritoimintaa tukemassa Mainostoimisto Ideaomena